LUT-yliopiston kasvulle Lahdessa vahva tuki elinkeinoelämältä

Lahden Teollisuusseura ry ja sen säätiö lahjoittivat 50000€ LUT-yliopiston kauppakorkeakoulun uusia professuureja varten. Lisäksi rahoitusta ovat myöntäneet myös Lahden kaupunki, Hämeen kauppakamari, Päijät-Hämeen Osuuspankki, Osuuskauppa Hämeenmaa, Lahti Energia Oy, PHP Holding sekä Marjatta ja Eino Kollin säätiö.

Lahteen sijoittuvien professuurien aloiksi on määritelty asiakas- ja kuluttajakäyttäytyminen digitaalisessa ympäristössä, sekä analytiikkaan perustuvat liiketoimintamallit. Kansainvälinen hakumenettely molempiin tehtäviin on parhaillaan käynnissä.

Asiakas- ja kuluttajakäyttäytymisen alan professuuri rahoitetaan kokonaisuudessaan lahjoitusvaroilla. Analytiikkaan perustuvien liiketoimintamallien professuuri rahoitetaan lahjoituksilla, LUT-kauppakorkeakoulun omalla rahoituksella sekä Viipurin taloudellisen korkeakouluseuran (VITAKO ry) tuella.

Lahjoituksia kahden professuuriin rahoittamiseksi on saatu jo lähes miljoona euroa.

Lisätietoja:

Sami Saarenketo, dekaani, LUT-kauppakorkeakoulu, puh. 050 308 6181 sami.saarenketo@lut.fi

Juha-Matti Saksa, rehtori, LUT-yliopisto, puh. 0400 166 659 juha-matti.saksa@lut.fi